tiistai 21. lokakuuta 2008

Salpakankaan säätiedot

Lisäsin tuon seuraavan kokouksen laskurin ja sään Salpakankaalla. Tuo sää tulee lukion katolla olevalta asemalta, jonka välitämme nettiin kaikkien iloksi.

keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Arkunkantoaktiviteetissä

Kuusi klubiveljeä kävi keskiviikkona 15.10. saattamassa sotaveteraanin haudan lepoon. Kaunis syyspäivä levon hautausmaalla jäi varmasti meidän kantajienkin mieleen. Vainajan omaisista paikalla olivat ainoastaan leski ja tytär, lisäksi yksi sotaveteraani Hämeenkoskelta jätti adressin.

Hautaanlaskun yhteydessä tuo lakattu mäntyarkku osoittautui aika vaikeaksi. Vaikka arkku oli laskeutumassa suhteellisen tasaisesti, niin yhtäkkiä jotakin tapahtui ja pääpuolen hihnat liukuivat arkun alla puolenvälin yli ja arkku keikahti pää edellä hautaan. Kansi pysyi kiinni ja jalkopään hihnat jäivät kantokahvojen taakse. Taiteilimme hihnat lähes pystyssä olevan arkun toiseen päähän ja saimme oikaistua arkun haudassa. Onneksi keikahdus tapahtui maanpinnan alapuolella, eikä välttämättä näkynyt saattoväelle. Saimme kuitenkin varauksettomat kiitokset leskeltä ja tyttäreltä ja jäimme kokonaisuudesta hyvälle mielelle.

Paluumatkalla pohdimme, että laskeminen on käytävä läpi ennakkoon. Ehkäpä liinat olisi voinut laittaa kahvojen läpi tai keskimmäisiä liinoja laskea nopeammin?

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Urheiluvideota mukaan

Laitoin sitten klubin ensimmäisen videopätkän nettiin. Urheilullistahan meiningin pitää olla. Olin laittanut tuon laskurin vähän väärin. Toivottavasti kukaan ei ollut tiistaina 7 päivä klubikokouksessa....